Etsintä

Etsintä on yleisin tehtävä, johon Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vapaaehtoiset hälytetään. Etsintä on poliisin johtama pelastustehtävä. Käytännössä etsintä on usein yhteistoimintaa, jossa viranomaiset ja järjestöjen hälytysryhmien vapaaehtoiset toimivat yhdessä kadonneen löytämiseksi. Merialueilla etsintää johtavana viranomaisena toimii rajavartiolaitos.

Etsintä on ensisijaisesti ihmisen auttamista, jonka tavoitteena on löytää ja pelastaa etsittävä henkilö. Etsittävän lisäksi on tärkeää pitää huolta etsittävän sukulaisista ja muista läheisistä, joilla on huoli kateissa olevasta ihmisestä. Henkinen tuki sekä muonitus ja muu huolto läheisille ja myös auttajille on tärkeä osa etsintähälytyksiä.

Vapaaehtoisten varautuessa etsintään tärkeintä on koulutus ja yhteistoiminnan harjoittelu.

Mukaan etsintäryhmään pääset osallistumalla oman paikallistoimikuntasi järjestämälle etsinnän peruskurssille.

Seuraavat Vapepan koulutukset

Kuva: Eero Sario